Meta, Aura Salla

02.11.2022

Varsinais-Suomen vaikuttajakoulun vuosikurssin 2022-2023 osallistujat matkustivat ensimmäisenä vuosiluokkana Brysseliin. Matkan ohjelmaan kuului Metan EU-suhteiden päällikön tapaaminen Metassa, sekä vierailu Komissioon. Metassa tapasimme Aura Sallan ja komissiossa useita eri henkilöitä kahden päivän aikana.

Meta on Metauniversum yhtiö. Kaikille tutut Facebook, Instagram ja WhatsApp ovat Metan alustoja. Aura kuitenkin halusi korostaa sitä, että Meta on paljon muuta, kuin heidän alustansa. Heidän uusin innovaatio ovat virtuaali-todellisuuslasit, joiden avulla pääsee metauniversumiin. Suomessa tällaisella tekniikalla voidaan esimerkiksi tehdä kosteusmittauksia ilman, että insinöörien ja ammattilaisten tulee matkustaa paikalle. Metauniversumiin voidaan kokoontua myös harjoittelemaan tanssiesityksiä ja tehdä hyvin paljon ilman fyysistä matkustamista.

Aura puhui turvallisuudesta, sekä EU-regulaatiosta. Metan primäärimarkkinat eivät ole Euroopassa. Hänen mukaansa Meta ei ole häviäjä, kun EU sääntelee heidän toimintaansa. EU:ssa on vaikea saada omaa yritystä kasvamaan ja Auran mukaan regulaatio osuukin niin sanotusti omaan nilkkaan. Komissio ja mepit ovat hänen mukaansa keskittyneet digitaliseen sääntelyyn ajattelulla "Amerikkalaiset yritykset kuriin."

Metalla on noin 3,7 miljardia käyttäjää. Meta on nostanut Ukrainan numero 1 kohteeksi Euroopassa. Metalla on tiimi, joka vastaa 24/7 Ukrainan asioista. Tiimi pitää huolen siitä, että ukrainalaisten suljettuja tilejä saa auki nopeasti, sekä he valvovat propagandistista sisältöä. Yhteensä Metalla on 40 000 työntekijää toimimassa turvallisuusasioiden hoidossa.

Aura kertoi datan jaosta ja yksityisyydestä. Jenkkeihin jaetaan tietoa, sillä suurin osa insinööri- ja kehitystyöstä tapahtuu siellä. Datan jakaminen Yhdysvaltoihin on ollut Yhdysvaltojen lainsäädännön vuoksi jo aiemmin suhteellisen turvallista. Yhdysvalloissa olevat kansalliset tiedustelulait tukevat kansalaisten yksityisyyden suojaa. Datan jakamiseen liittyvää säännöstöä on kuitenkin kiristetty, sillä EU:ssa on ollut huolia tietoturvasta. Meta noudattaa EU:ssa Privacy Shield periaatetta. Dataa ei jaeta tai tarkastella yksittäisten ihmisten näkökulmasta vaan dataa analysoidaan suurina kokonaisuuksina, massadatana.

Aura muistutti siitä, ettei Meta toimi Kiinassa. Siellä kansallinen tiedustelulainsäädäntö ei tue kansalaisten yksityisyyden suojaa. Hän huomautti, ettei koskaan lataisi esimerkiksi TIkTokia omalle puhelimelleen. Kiinan tiedustelulait sallivat ihmisten tietojen käyttämisen aivan vapaasti. TikTokin kautta avattujen linkkien sisältä tapahtuvaa toimintaa voidaan seurata ja ihmisistä voidaan kerätä tietoa ja sitä voidaan käyttää miten halutaan.