EHDOLLA EDUSKUNTAAN!
Nykyinen politiikka ei vastaa nuorten hätään
Elämän perusasioiden turvaaminen on maailmanpoliittisen myllerryksen keskellä välttämätöntä. Nuorten usko tulevaisuuteen syntyy mahdollisuuksista. Siitä, että haaveilemiinsa opintoihin voi päästä, opintojen jälkeen löytyy töitä, mielenterveyteen saa apua ja omannäköisen elämän rakentaminen on mahdollista.
Tulevaisuuden perusta luodaan panostamalla koulutukseen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin
Koulutukseen on lisättävä resursseja, jotta voimme turvata laadukkaan opetuksen ja tarjota riittävästi mahdollisuuksia mielekkääseen tutkintoon. Korkeakoulutus on monen nuoren unelma, mutta liian vähäiset koulutuspaikat ja kasvavat osaamisvaatimukset lisäävät nuorten paineita.
Lainapainotteinen opiskelu ja heikennykset opintorahaan ja asumisentukiin ajavat nuoret kuormittaviin tilanteisiin.
Nuorten työllisyyttä tukevia toimia on vahvistettava
Haasteet työelämään kiinnittymisessä voivat vaikuttaa nuoren elämään ja yhteiskuntaan pitkälle tulevaisuuteen. Ensimmäinen kesätyö tai oman alan ensimmäinen työpaikka voi olla nuorelle merkityksellinen askel kohti työelämää. Siksi nuorten työllisyyttä edistäviä palveluita on kehitettävä ja niiden resurssit turvattava.
Nuorten tulevaisuususkon vahvistamiseksi tarvitaan konkreettisia tekoja
Tulevalla vaalikaudella pitää puuttua nuorisotyöttömyyteen ja erityisesti nuorten pitkäaikaistyöttömyyteen. Opintojen aikainen toimeentulo tulee turvata ilman valtavaa lainataakkaa. Mielenterveyspalveluihin on panostettava ja terapiatakuun on toteuduttava. Päätöksissä tulee huomioida vaikutukset lapsiin ja nuoriin. Lisäksi tasa-arvotyötä ja rasisminvastaista toimintaa tulee tukea, sekä järjestöjen toimintaedellytykset turvattava.
Mihin aion vaikuttaa eduskunnassa
- <3 Laadukas koulutus ja tuki nuorille koko koulutuspolulla
- <3 Kunnianhimoinen, mutta oikeudenmukainen ilmasto- ja ympäristöpolitiikka
- <3 Toimivat peruspalvelut: perusterveydenhuolto, mielenterveyspalvelut ja ikäihmisten hoiva
- <3 Hyvät työllisyyspalvelut, erityisesti nuorisotyöttömyyteen kiinnitettävä huomiota

Vaalitavoitteeni
1. Turvallinen arki ja toimivat peruspalvelut
Haluan panostaa perusterveydenhuollon vahvistamiseen ja mielenterveyspalveluihin jotta apu on saatavilla ajoissa ja kohtuullisella jonotusajalla.
- Lasten- ja nuorten terapiatakuun on toteuduttava
- Lisää matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja
2. Reilu talous- ja työllisyyspolitiikka
Haluan, että leikkaukset toteutetaan oikeudenmukaisesti. Orpon hallitus on luonut yhteiskuntaa, jossa köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Talouspolitiikan on vastattava tarpeeseen sopeuttaa ja vähentää velkaantumista, mutta sen voi myös tehdä reilummin.
- Panostuksia koulutukseen ja osaamiseen
- Panostuksia työllisyyspalveluiden toimintaan
- Selkeämpi ja ennustettavampi verotus

3. Koulutus ja nuorten hyvinvointi
Koulutuksen on oltava laadukasta varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Lisäksi nuorten mielenterveyden tukea on vahvistettava myös kouluissa. Kiusaamiseen puututtava paremmin.
- Riittävät resurssit kouluille ja opettajille
- Oppimisen tuen parantaminen jokaisella asteella
- Nuorten mielenterveyspalvelujen vahvistaminen
4. Ilmasto, energia ja arjen kustannukset
Haluan, että Suomessa pidetään kiinni ilmastotavotteista. Ilmastoviisailla ratkaisuilla voidaan vähentää asumisen ja liikkumisen kustannuksia. Lähiympäristöä tulee vaalia. Suomen tulisi vähentää riippuvuuttaan fossiilisista polttoaineista.
- Panostuksia kotien energiatehokkuuteen
- Joukkoliikenteen ja lähiliikenteen parantaminen
- Selkeä ja pitkäjänteinen ilmastopolitiikka

Tue kampanjaani!
Miten voit äänestää minua eduskuntavaaleissa 2027?
Ennakkoäänestys: Voit äänestää ennakkoon missä tahansa ennakkoäänestyspaikassa Suomessa tai ulkomailla. Ota mukaan kuvallinen henkilöllisyystodistus (henkilökortti, passi tai ajokortti). Ennakkoäänestyspaikat ja aukioloajat löydät oikeusministeriön vaalisivuilta tai kuntasi verkkosivuilta. Eduskuntavaaleissa äänioikeutettuja ovat Suomen kansalaiset. (kotimaassa: 7.–13. huhtikuuta 2027 ja ulkomailla: 7.–10. huhtikuuta 2027)
Vaalipäivänä: Vaalipäivänä äänestät sinulle määrätyssä äänestyspaikassa, joka on merkitty kotiisi/sähköisesti tulleeseen ilmoituskorttiin. Muista ottaa mukaan henkilöllisyystodistus. Äänestys on helppoa, sekä nopeaa ja virkailijat neuvovat tarvittaessa paikan päällä. Vaalipäivä: sunnuntai 18. huhtikuuta 2027
Liity tukitiimiin!
Voit tukea kampanjaa monella tavalla: jakamalla esitteitä, auttamalla tapahtumissa, kertomalla minusta ystävillesi tai tukemalla kampanjaa somessa. Jokainen panos on tärkeä, oli se pieni tai suuri.
Ilmoittaudu tukitiimiin täyttämällä yhteystietosi sivuni lomakkeella, tällä linkillä tai ottamalla yhteyttä minuun sähköpostilla.
